Neljä tyttöä pitivät kotibileitä ja katsoivat telesiviosta elokuvaa. Yhtäkkiä leffa keskeytyi ja joka kanavalta tulivat ylimääräiset uutislähetykset, jossa kerrottiin, että mielisairaalasta on karannut kannibaalipelle. Tytöt nauroivat eivätkä uskoneet... Uutistoimittaja jatkoi ja kertoi että siitä tietää että pelle on lähistöllä, kun kuuluu surumielinen pelle musiikki, eli ti ti tiidi diidi di ti tiidi... ja mitä nopeampana musiikki kuului, sitä lähempänä pelle oli. Tytöt nauroivat eivätkä uskoneet vieläkään. Yhtäkkiä tuli aivan pimeää ja yksi tyttö lähti kellariin tarkistamaan sulakkeita. Kellarissa oli pieni avonainen ikkuna josta paistoi kuunvalo. Kun tyttö vaihtoi sulakkeita alkoi yhtäkkiä kuulua musiikkia... "TI TI TIIDI DIIDI DI TI TIIDI..." Tyttö meni aivan paniikkiin ja juoksi takaisin ylös ja huusi: "Äkkiä!!!! Se pelle tulee, piiloon!!!!" Kaikki muut tytöt juoksivat vessaan, mutta se viimeinen tyttö jäi ulkopuolelle, eivätkä muut enää uskaltaneet avata ovea.
Tyttö kuuli musiikkia takaansa yhä nopeampaa... Heidän pihallaan oli uima-allas, ja hän ajatteli hypätä sinne pakoon. Hän hyppäsi altaaseen ja nousi pian pintaan. Hän katsahti altaan reunalle siristi silmiään nähdäkseen paremmin. Siellä oli... Kaluttuja luita ja ihmisen PÄÄKALLO!!!! Hän sai hirveän paniikkikohtauksen ja lähti uimaan kohti rappusia. Sitten... hän heräsi. Se olikin ollut vain unta! "Ihanaa!!!" tyttö ajatteli ja lähti alakertaan tekemään aamiaista. Hän laittoi itselleen rauhassa voileipää kunnes kaapista kuului: "Ti ti tiidi diidi di ti tiidi..."
torstai 1. toukokuuta 2014
Et pääse minusta koskaan eroon
Olipa kerran yksin huoltaja äiti joka eli pienessä ja ruhjuisessa mökissä tyttärensä kanssa hautausmaan vieressä. Äiti oli vihainen ja väkivaltainen. Leipänsä he saivat, kun tytär kävi kaupungulla kerjäämässä rahaa. Äiti pahoinpiteli tytärtänsä niin paljon ja oli tälle niin ilkeä, että tytär päätti lähteä pois kotoa ja jättää kauhean äitinsä omaan oloihin. Juuri ennen kuin tytär oli tekemässä lopullista lähtöään "kotoaan", niin hän riiteli äitinsä kanssa. "Et ole minulle äiti, en tunne sinua kohtaan mitään muuta kuin vihaa!" tytär huusi äidilleen. Juuri ennen kuin tytär oli paiskaamassa ovea kiinni, hän kuuli, kun hänen äitinsä sanoi hiljaa "et pääse minusta koskaan eroon".
Noin yhdeksän vuoden kulttua tytär eli orpojen kodissa ja päätti mennä katsomaan "äitiään" vanhaan mökkiin vanhalle hautausmaalle.
Mökissä ei ollut ketään.Hän kuuli kuiskauksen takaata "et pääse minusta koskaan eroon"… Hän säikähti ja katsoi taakseen. Ei ollut ketään, mutta kun hän käänsi päänsä takaisin, tyttären edessä oli vanha äiti kirveen kanssa.
Tämä äiti murhasi tyttärensä ja samalla itsensä.
Se, joka tuonne mökkiin tänäkin päivänä astuu sisään, kuulee jonkun kuiskaavan tuon pelottavan lauseen ja kohtalo on sitten ns. haudassa.
Mitä tästä opimmekaan?
ÄLÄ KARKAA KOTOA
Noin yhdeksän vuoden kulttua tytär eli orpojen kodissa ja päätti mennä katsomaan "äitiään" vanhaan mökkiin vanhalle hautausmaalle.
Mökissä ei ollut ketään.Hän kuuli kuiskauksen takaata "et pääse minusta koskaan eroon"… Hän säikähti ja katsoi taakseen. Ei ollut ketään, mutta kun hän käänsi päänsä takaisin, tyttären edessä oli vanha äiti kirveen kanssa.
Tämä äiti murhasi tyttärensä ja samalla itsensä.
Se, joka tuonne mökkiin tänäkin päivänä astuu sisään, kuulee jonkun kuiskaavan tuon pelottavan lauseen ja kohtalo on sitten ns. haudassa.
Mitä tästä opimmekaan?
ÄLÄ KARKAA KOTOA
Tyttö ja punainen baskeri
Olipa kerran hattukauppias, joka kiersi pienessä kylässä talosta taloon kauppaamassa hattuja. Eräänä päivänä mies sitten kulki suureen maalaistaloon ja soitti ovikelloa. Oven avasi pieni soma tyttö. Tyttö sanoi kauppiaalle: "Vanhempani eivät nyt ole kotona. Mutta ompa teillä kaunis punainen baskeri. Olen aina halunnut tuollaisen." Mies hymyili ja vastasi: "No sehän on mukavaa sitten sinä saat pitää sen."
Illalla tytön vanhemmat tulivat kotiin viljapelloilta. He näkivät heidän Susikoiransa tärisemässä koirankopissaan. Tytön isä meni koiran luokse ja puhutteli koiraa rauhoittavasti. Koira vinkui hädissään ja katsoi latoon päin. Isä käveli ladolle ja avasi sen vanhan narisevan oven. Hänen sydämensä hyppäsi kurkkuun ja hän jähmettyi paikalleen. Olkien keskellä oli pystyssä heinäseiväs ja heinäseipään päähän oli työnnetty vertavaluva tytön pää. Tytön päässä lepäsi punainen baskeri ja hänen otsaansa oli lävistetty hakaneulalla lappu, jossa luki:" Tämä baskeri on lahja teidän tytöllenne.
Illalla tytön vanhemmat tulivat kotiin viljapelloilta. He näkivät heidän Susikoiransa tärisemässä koirankopissaan. Tytön isä meni koiran luokse ja puhutteli koiraa rauhoittavasti. Koira vinkui hädissään ja katsoi latoon päin. Isä käveli ladolle ja avasi sen vanhan narisevan oven. Hänen sydämensä hyppäsi kurkkuun ja hän jähmettyi paikalleen. Olkien keskellä oli pystyssä heinäseiväs ja heinäseipään päähän oli työnnetty vertavaluva tytön pää. Tytön päässä lepäsi punainen baskeri ja hänen otsaansa oli lävistetty hakaneulalla lappu, jossa luki:" Tämä baskeri on lahja teidän tytöllenne.
Risti selässä
Oli kerran tyttö joka meni kauppaan. Hän pyöräili hautausmaan poikki. Joku huusi:
-Pysähdy tai kiroan sinut! Tyttö ei pysähtynyt. Kun tyttö tuli kotiinpäin hän poikkesi taas hautausmaalla. Yhtäkkiä puskasta hyppäsi noita, joka kaatoi tytön, piirsi hänen selkäänsä ristin ja sanoi:
-jos näytät ristin jollekulle, minä tulen ja tapan sinut! Tyttö pelästyi ja lähti. Kotona äiti sanoi:
-huomenna on koulukuvaus, mene suihkuun! Tyttö ei halunnut, mutta äiti patisti hänet suihkuun. Sitten isosisko tuli kylpyhuoneen kautta kotiin diskosta, huomasi ristin ja kysyi mikä se oli. Kello kaksitoista ikkuna aukeni ja joku meni sisään veitsen kanssa. Pian hän meni taas ulos. Aamulla tyttö löydettiin... KUOLLEENA!
-Pysähdy tai kiroan sinut! Tyttö ei pysähtynyt. Kun tyttö tuli kotiinpäin hän poikkesi taas hautausmaalla. Yhtäkkiä puskasta hyppäsi noita, joka kaatoi tytön, piirsi hänen selkäänsä ristin ja sanoi:
-jos näytät ristin jollekulle, minä tulen ja tapan sinut! Tyttö pelästyi ja lähti. Kotona äiti sanoi:
-huomenna on koulukuvaus, mene suihkuun! Tyttö ei halunnut, mutta äiti patisti hänet suihkuun. Sitten isosisko tuli kylpyhuoneen kautta kotiin diskosta, huomasi ristin ja kysyi mikä se oli. Kello kaksitoista ikkuna aukeni ja joku meni sisään veitsen kanssa. Pian hän meni taas ulos. Aamulla tyttö löydettiin... KUOLLEENA!
Posliininukke
Olipa kerran perhe johon kuului kolme tyttöä ja Isä. Eräänä päivänä isän piti lähteä työmatkalle. Kaikki tytöt saivat esittää toivomuksen mitä haluaisivat. Vanhin tyttö toivoi farkkuja, Keskimmäinen paidan ja nuorin posliininuken. Sitten pari päivää työmatkan alkamisen jälkeen isä tuli kotiin. Nuorin tyttö jätti posliininuken ikkunalaudalle. Kun tyttö heräsi, posliininukke oli hänen kasvojensa päällä. Tyttö kiljui niin, että kaikki tulivat katsomaan. He päättivät laittaa posliininuken pahvilaatikkoon yön ajaksi. Sitten kun isä tuli yön jälkeen katsomaan tyttöään, hän koki järkytyksen. Tyttö oli raadeltu kynsillä. ja tytön vieressä oli posliininukke, jolla oli terävät kynnet esillä.
Tuomion hurtta
Tässä tarinan versiossa väitetään, että jo vuosisatoja musta koira oil ilmaantunut aina kun joku perheenjäsenistä teki kuolemaan Herra Vaughn tunsi tämän perinteen muttei kertonut sitä vaimolleen, ettei vaimo säikähtäisi. Kun yksi heidän lapsistaan sairastui, rouva Vaughnkävi yhtä mittaa yläkerran sairashuoneessa. Kerran hän palasi samantien kirkuen alas, ja pyysi miestään karkottamaan lapsen vuoteen jalkopäässä istuvan valtavan mustan koiran, Järkyttynyt mies tiesi heti, mitä salaperäisen eläimen ilmestyminen merkitsi. Mies ryntäsi raput ylös, vaikka tiesi sydämessään juoksun turhaksi. Hän löysi rakkaan lapsensa jo kuolleena, ja aavehurttta oli tipotiessään.
Koira
Oli kerran perhe, jossa oli isä, äiti ja pieni tyttö.
Eräänä iltana vanhemmat lähtivät juhliin ja jättivät tyttärensä yksin kotiin.
Illalla kun tyttö makasi yksin sängyssä, hän laski kätensä roikkumaan sängyn laidalta ja heidän koira nuli tytön kättä. Se helpotti häntä. Tyttö sai unta puoli 10, mutta 0.00 keskiyöllä hän heräsi, koska kylpyhuoneesta kuului veden lorinaa. Se kuulosti pelottavalta ja hän antoi koiran taas nuolla kättään.
Vähän ajan kuluttua häntä alkoi ärsyttää, koska lorina ei lakannut, ja hän lähti sulkemaan kylpyhuoneen ovea. Juuri kun tyttö oli sulkemassa ovea, hän näki jotain kammottavaa: Heidän koira roikkui katosta hirtettynä ja seinässä luki verellä: Kyllä ihmisetkin osaavat nuolla
Eräänä iltana vanhemmat lähtivät juhliin ja jättivät tyttärensä yksin kotiin.
Illalla kun tyttö makasi yksin sängyssä, hän laski kätensä roikkumaan sängyn laidalta ja heidän koira nuli tytön kättä. Se helpotti häntä. Tyttö sai unta puoli 10, mutta 0.00 keskiyöllä hän heräsi, koska kylpyhuoneesta kuului veden lorinaa. Se kuulosti pelottavalta ja hän antoi koiran taas nuolla kättään.
Vähän ajan kuluttua häntä alkoi ärsyttää, koska lorina ei lakannut, ja hän lähti sulkemaan kylpyhuoneen ovea. Juuri kun tyttö oli sulkemassa ovea, hän näki jotain kammottavaa: Heidän koira roikkui katosta hirtettynä ja seinässä luki verellä: Kyllä ihmisetkin osaavat nuolla
Ilkikurinen nauru
Oli kerran tyttö, joka oli rakastunut erääseen poikaan. Kun tyttö lähti eräänä iltana tanssiaisista pojan kanssa, poika kertoi tälle, että asui toisella puolella kaupunkia eikä voinut saattaa tyttöä kotiin.Tyttö lähti kotiinsa. Juuri, kun tyttö oli vaihtamassa yövaatteitaan, hän huomasi, että joku katsoi häntä pimeässä. Katulampun valossa tyttö näki, että se oli vain hänen rakas poikaystävänsä. Tyttö huusi ikkunasta pojalle, että tämä odottaisi. Sitten tyttö ja poika lähtivät ajelulle. Tyttö katsahti pojan käsiä. Ne olivat LUURANGON kädet!! Tyttö avasi auton oven ja juoksi ulos. Auto kuitenkin seurasi häntä. Se ajoi ohi, mutta sisältä kuului ilkikurista naurua.
Pian tyttö unohti tapahtuneen. Kerran sateisena iltana hänen takanaan tiellä välkkyivät auton valot ja sisältä kuului tuttu ilkikurinen nauru. Tyttö juoksi kirkuen pakoon ja pakeni kalliolle. Tyttö astui harhaan, putosi mereen ja kuoli. Vieläkin voi sateisina iltoina rantakallioilta kuulla tytön huudon….
Pian tyttö unohti tapahtuneen. Kerran sateisena iltana hänen takanaan tiellä välkkyivät auton valot ja sisältä kuului tuttu ilkikurinen nauru. Tyttö juoksi kirkuen pakoon ja pakeni kalliolle. Tyttö astui harhaan, putosi mereen ja kuoli. Vieläkin voi sateisina iltoina rantakallioilta kuulla tytön huudon….
Kosto
Yö hohti pimeyttään jotenkin uhkaavan pilvisenä kaukaisen, pienen englantilaisen kylän päällä. Vuosi oli 1902. Nelihenkisen perheen omakotitalon kaikki valot oli sammutettu. Oli kuolemanhiljaista. Perheen toinen tytär, Anastacia oli valveilla. Hänellä oli hyvin levoton olo, syytä siihen hän ei tiennyt itsekään. Anastacia nousi vuoteeltaan ja hipsi kirjoituspöydän luo.
Talo oli todella vanha, 1800-luvun alussa tehty. Kaikki huonekalutkin olivat myös vanhoja. Anastacia nojasi pöytään. Heti alkoi kuulua uhkaavaa narinaa. Pöydän päällä olevalta hyllyltä putosi jotain. Se oli päiväkirja. Anastacia otti sen hentoisiin käsiinsä ja avasi sen hitaasti ja varovaisesti. Vuosisadan pölyt lennähtivät kuitenkin ja laskeutuivat leijaillen, jotenkin salaperäisen tuntuisesti hänen eteensä. Hänelle tuli hyvin ahdistava olo, aivan kuin pölyn laskeutuminen olisi enteillyt jotain…
Päiväkirjan kirjoitus oli vanhanaikaista ja todella koukeroista. Anastacia syventyi lukemiseen.
“17.8.1802
Rakas päiväkirja
Minua pelottaa aina, paitsi nukkuessani. Vanhempani – varsinkin isäni on pelottava. Hän pieksee minua, jos en tee kotitöitä. Nyt he ovat löytäneet minulle jonkun miehen. En tahdo! Minulla on rakastettuni, komea Charles, mutta poika on maalaistalosta. Rakkauttamme ei sallita, ja se tuntuu minusta kamalalta. Isäni ehdokas on George. Kuninkaallisesta suvusta. Ei ole oikein, se ei ole! Mutta minun on kuunneltava isääni. Paitsi jos lähden.
Laskin köyden alas ikkunasta ja kävelin. Charles olisi varmasti joella. Kuljin sinne surua tuntien. Mukana vain tämä päiväkirja ja Charlesilta saamani kynä. Oli niin hiljaista. Arvasin oikein, Charles oli joella. Kerroin hänelle miehestä. Charles oli surun murtama, niin kuin minäkin. Charles ojensi minulle kauniin, kultaisen riipuksen, jossa oli sydän. Siinä luki: Aina rakastaen, Charles & Anna. Sitten hän otti puukon esiin ja viilsi kurkkunsa! Huusin, huusin niin paljon. Itkin Charlesin takkiin. Minun oli kuitenkin mentävä kotiin ennen aamunkoittoa ja otin Charlesin takin mukaan muistoksi hänestä.”
“26.9.1802
Rakas päiväkirja
Nyt minut on naitettu Georgelle. Hän halusi välttämättä muuttaa jonnekin kauas pienestä, syrjäisestä kotikylästäni. Mies on hirveä, omistavainen. Joskus öisin kuulen vieläkin Charlesin kutsuvan minua. Saan hänen sanoistaan selville vain sen, että hän tulee kostamaan aina sadan vuoden välein, jolloin hän murhaa minun entisessä huoneessani asuvan henkilön. Oli se nainen tai mies. Minua pelottaa. En halua tuota kohtaloa sille henkilölle, joka erehtyy asumaan siinä huoneessa.”
Anastacia keskeyttää lukemisen. Hän katsoo almanakkaansa. “Tänäänhän on 26. syyskuuta!”, Anastacia toteaa kauhuissaan. Hän tajuaa asuvansa väärään aikaan väärässä huoneessa. Anastacia kuulee takaansa äännähdyksen, josta erottaa sanat “minä” ja “kostan”. Hän tuntee kylmän ja terävän metallin koskettavan kaulaansa. Anastacia tietää kuolevansa samalla tavalla kuin Charleskin. Yhden nopean viillon jälkeen hän vaipui horrokseen, josta hän ei enää herää. Koskaan.
Talo oli todella vanha, 1800-luvun alussa tehty. Kaikki huonekalutkin olivat myös vanhoja. Anastacia nojasi pöytään. Heti alkoi kuulua uhkaavaa narinaa. Pöydän päällä olevalta hyllyltä putosi jotain. Se oli päiväkirja. Anastacia otti sen hentoisiin käsiinsä ja avasi sen hitaasti ja varovaisesti. Vuosisadan pölyt lennähtivät kuitenkin ja laskeutuivat leijaillen, jotenkin salaperäisen tuntuisesti hänen eteensä. Hänelle tuli hyvin ahdistava olo, aivan kuin pölyn laskeutuminen olisi enteillyt jotain…
Päiväkirjan kirjoitus oli vanhanaikaista ja todella koukeroista. Anastacia syventyi lukemiseen.
“17.8.1802
Rakas päiväkirja
Minua pelottaa aina, paitsi nukkuessani. Vanhempani – varsinkin isäni on pelottava. Hän pieksee minua, jos en tee kotitöitä. Nyt he ovat löytäneet minulle jonkun miehen. En tahdo! Minulla on rakastettuni, komea Charles, mutta poika on maalaistalosta. Rakkauttamme ei sallita, ja se tuntuu minusta kamalalta. Isäni ehdokas on George. Kuninkaallisesta suvusta. Ei ole oikein, se ei ole! Mutta minun on kuunneltava isääni. Paitsi jos lähden.
Laskin köyden alas ikkunasta ja kävelin. Charles olisi varmasti joella. Kuljin sinne surua tuntien. Mukana vain tämä päiväkirja ja Charlesilta saamani kynä. Oli niin hiljaista. Arvasin oikein, Charles oli joella. Kerroin hänelle miehestä. Charles oli surun murtama, niin kuin minäkin. Charles ojensi minulle kauniin, kultaisen riipuksen, jossa oli sydän. Siinä luki: Aina rakastaen, Charles & Anna. Sitten hän otti puukon esiin ja viilsi kurkkunsa! Huusin, huusin niin paljon. Itkin Charlesin takkiin. Minun oli kuitenkin mentävä kotiin ennen aamunkoittoa ja otin Charlesin takin mukaan muistoksi hänestä.”
“26.9.1802
Rakas päiväkirja
Nyt minut on naitettu Georgelle. Hän halusi välttämättä muuttaa jonnekin kauas pienestä, syrjäisestä kotikylästäni. Mies on hirveä, omistavainen. Joskus öisin kuulen vieläkin Charlesin kutsuvan minua. Saan hänen sanoistaan selville vain sen, että hän tulee kostamaan aina sadan vuoden välein, jolloin hän murhaa minun entisessä huoneessani asuvan henkilön. Oli se nainen tai mies. Minua pelottaa. En halua tuota kohtaloa sille henkilölle, joka erehtyy asumaan siinä huoneessa.”
Anastacia keskeyttää lukemisen. Hän katsoo almanakkaansa. “Tänäänhän on 26. syyskuuta!”, Anastacia toteaa kauhuissaan. Hän tajuaa asuvansa väärään aikaan väärässä huoneessa. Anastacia kuulee takaansa äännähdyksen, josta erottaa sanat “minä” ja “kostan”. Hän tuntee kylmän ja terävän metallin koskettavan kaulaansa. Anastacia tietää kuolevansa samalla tavalla kuin Charleskin. Yhden nopean viillon jälkeen hän vaipui horrokseen, josta hän ei enää herää. Koskaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)